Yhteisöpedagogiopintoihin kuuluvan Sosiaalisen vahvistamisen opintojakson menetelmätyön raportti. Jaettu portfoliota varten.

1. MENETELMÄTYÖRAPORTTI
Moninaisuuden rikkaus
Nuoret, seksuaalisuus ja sukupuoli
Jenni Eskelinen
Kansalaistoiminnan ja nuorisotyön ko. (210 op)
11/2013

2. SISÄLLYS
1 JOHDANTO
4
2 SUKUPUOLI JA SEKSUAALISUUS NUORUUDESSA
5
2.1 Mitä on sukupuoli?
2.2 Mikä on seksuaalisuutta?
2.3 Millaista sukupuoli- ja seksuaalikasvatus voi olla?
6
11
14
3 ESITTELYSSÄ KAKSI TOIMINTAA
3.1 Normit nurin!
3.2 Jumalan silmissä IHME
16
17
19
4 LOPUKSI
21
LÄHTEET
23

3. 4
1 JOHDANTO
Valitsin menetelmätyöni aiheeksi nuoret, seksuaalisuus ja sukupuoli, koska halusin aiheen, josta minulla on jo ennestään tietoa ja kokemusta, mutta jonka
tuntemusta halusin vielä laajentaa lisää ja ehkä eniten, mistä jakaa tietämystä.
On oikeastaan mielenkiintoista, että tietoni ja kokemukseni aihealueeseen kumpuavat kahden varsin erilaisen toimijan tarjoamasta toiminnasta. Moni näyttää
myös asettavan nämä kaksi toimijaa toistensa vihollisiksi. Ehkäpä juuri siksi
olen itse valinnut toimivani molemmissa. Voidakseni näyttää molemmille osapuolille, ettei kumpikaan sulje toistaan pois, ettei maailman tulisi olla niin mustavalkoinen kummassakaan leirissä. Olen toiminut siis seurakunnassa Jumalan
silmissä ihme – materiaalin pohjalta ohjaamassa isosleiriä sukupuoli ja seksuaalisuus aihealueenaan. Olen käynyt myös Setan järjestämän valtakunnallisen
kouluttajakoulutuksen sekä osallistunut paikallisen jäsenjärjestön toimintaan.
Olen myös paikallisen Setan jäsenjärjestön, Hobilesin, jäsen.
Aihealueena näen sukupuolen ja seksuaalisuuden, tai paremminkin siihen liittyvän keskustelun ja kasvatuksen, olevan tärkeää. Sukupuolinen ja seksuaalinen
kasvu ei ole kenellekään helppoa, jolloin on tärkeää, että ympärillä on aikuisia,
joiden kanssa käydä läpi mieltä askarruttavia kysymyksiä, kokemuksia ja tuntemuksia (Vilkka 2010, 132). Aion lähestyä menetelmätyössäni aihealuetta pitkälti kohtaamisen näkökulmasta. Olemme opiskelemassa alalle, jossa ihmisen
kohtaamisen taitoa vaaditaan. Tätä taitoa on myös sukupuolen ja seksuaalisuuden kohtaaminen. Tämä taito lähtee mielestäni ihmisen persoonasta, kokemuksesta sekä tiedosta. Toivon tämän menetelmätyön lisäävän ainakin viimeistä
itseni ja opiskelutoverieni kohdalla.
Ehkäpä ydinajatus, minkä tahdon tämän raportin, mutta vielä enemmän opintojaksoon kuuluvan menetelmätyön esittelyn myötä ryhmäläisilleni välittää, on
asioiden katsominen valtavirran ja normien ulkopuolelta. Se, että vaikka enemmistö ihmisistä olisikin tietynlainen, ei pidä olettaa, että jokainen kohdattu ihminen edustaisi tätä enemmistöä. Tahtoisin, että kiinnitettäisiin huomiota, millaista
maailmankuvaa omalla toiminnallaan ja puheillaan esimerkiksi nuorille välittää.

4. 5
Millä tavalla itse ymmärtää sukupuolen ja seksuaalisuuden omassa elämässään
ja kuinka sitä tuo esille omalla alallaan. Edustaako itse sellaista turvallista aikuista, jolle lapsi tai nuori voi tulla puhumaan niistä sukupuoleen tai seksuaalisuuteen liittyvistä asioista, jotka mietityttävät. Onko itsellä pokkaa ottaa nämä
aiheet puheeksi tai vastata esitettyihin kysymyksiin kiertelemättä.
2 SUKUPUOLI JA SEKSUAALISUUS NUORUUDESSA
Nuoruus voidaan ajatella alkavan 12/14 vuoden ikäisenä ja kestävän noin kahteenkymmeneen ikävuoteen saakka. Lisäksi nuoruus voidaan jakaa kolmeen
erilliseen vaiheeseen. Näistä ensimmäinen on nuoruusiän varhaisvaihe, joka
toteutuu ikävuosien 13 ja 16 välillä. Tällöin eletään ihmissuhteiden kriisivaihetta,
jolloin alkaa varsinainen biologinen murrosikä, protestointi vanhempia ja muita
auktoriteetteja vastaan sekä muodostetaan uusia ystävyyssuhteita ikätoverien
kanssa. Nuoruusiän keskivaiheessa, joka toteutuu 16–19-vuotiaana, eletään
identiteettikriisin vaihetta. Tämä sisältää samastumisia ja ihastumisia, minäkokemuksen selkiinnyttämistä, omien rajojen kokeilua sekä syvällisiä ihmissuhteita. Nuoruuden loppuvaihe taas eletään 19–20/25-vuotiaana. Siihen sisältyy
seestymisvaihe, oman aseman maailmassa pohdiskelu sekä itsenäisen elämän
aloittaminen. (Dunderfelt 1992, 80.)
Robert J. Havighurst on jaotellut jokaiselle ikäkaudelle omat kehitystehtävät.
Nuoruuden kehitystehtäviin hänen mukaansa kuuluvat uuden ja kypsemmän
suhteen
saavuttaminen
molempiin
sukupuoliin,
itselleen
maskuliini-
sen/feminiinisen roolin löytäminen, oman fyysisen ulkonäkönsä hyväksyminen
ja oman ruumiin käyttämisen tarkoituksenmukaisesti oppiminen, tunne-elämän
itsenäisyyden saavuttaminen vanhempiin ja muihin aikuisiin nähden, avioliittoon
ja perhe-elämään valmistautuminen, taloudellisen vastuun ottaminen, oman
maailmankatsomuksen, arvomaailman ja moraalin kehittäminen sekä sosiaali-

5. 6
sesti vastuullisen käyttäytymiseen pyrkiminen ja pääseminen. (Dunderfelt 1992,
80.)
Käyttämäni lähdekirja kuului myös yhteen ensimmäisistä tutkintoomme kuuluvista opintojaksoista. Tämä kirja on kuitenkin vanhempi painos, mutta kuitenkin
1990-luvulta peräisin. Jo ensimmäisellä vuosikurssilla Havighurstin teoria sai
minut ärsyyntymään niillä oletuksillaan, että kaikki haluavat avioliittoa tai perheelämää. Ylipäätänsä sillä, että sukupuolta on vain kahta ja vihjauksena siitä,
että oman roolin löytäminen päätyy joko maskuliiniseen tai feminiiniseen puoleen, että ne sulkevat toisensa pois. Olen myös kriittinen sitä kohtaan, pitävätkö
kehitystehtäviin liitetyt ikämäärittelyt nykyajassa enää paikkansa. Vaikka meitä
opetetaankin kriittisiksi ihmisiksi, kuten varmasti myös kaikkia muita kasvatusalan opiskelijoita, olen jäänyt miettimään, kuinka monelle esimerkiksi nämä
asiat sisäistyvät silti mieleen. Ajattelematta sen kummemmin muistetaan, että
nuoruudessa löydetään omat roolit miehenä tai naisena ja valmistaudutaan
perhe-elämään.
Myös seksuaalisuus ja halut liitetään nuoruuden vaiheeseen. Seksuaalisuuteen
kasvaminen ei ole vain murrosiän aikaansaamaa biologista kypsymistä. Siihen
kuuluu myös tunnetilojen vaihtelua, voimakkaiden himojen ja halujen tuntemista. Pohdinnat oikeanlaisesta käyttäytymisestä ihmissuhteissa tai moraalisuudesta herättävät syviä tunteita. (Dunderfelt 1992, 84.) Joka tapauksessa sukupuoli ja seksuaalisuus ovat asioita, jotka liitetään juuri nuoruuteen. Vaikkakin
niihin molempiin kasvaminen tapahtuu syntymästä kuolemaan saakka (Vilkka
2010, 131). Ei siis ole kyse siitä, että nämä asiat putkahtaisivat esille, vasta sukukypsyyden myötä. Ehkä on enemmänkin kyse siitä, että on sosiaalisesti hyväksyttävää, että ihminen alkaa tuoda näitä asioita esille itsessään juuri nuoruudessa. Ja varmastikin, nämä asiat alkavat mietityttää enemmän nuoruudessa kuin ehkä aiempien ikäkausien aikana.
2.1 Mitä on sukupuoli?
Huolimatta länsimaisesta tottumuksestamme, sukupuoli ei ole vain biologiaa.
Vaikka jaammekin sukupuolen kahteen, naisiin/tyttöihin sekä miehiin/poikiin,

6. 7
kukaan ihminen ei oikeasti useinkaan edusta yksiselitteisesti vain jompaakumpaa. Sukupuoli koostuu myös juridisesta, sosiaalisesta, psyykkisestä ja aistisesta kokemuksesta. Biologinen sukupuolikaan ei muodostu pelkästään sukupuolielimistä. (Vilkka 2010, 17.)
Biologisen sukupuolen (englanniksi sex) muodostavat geneettinen, anatominen
ja hormonaalinen sukupuoli. Näistä ensimmäinen määrittyy sukusolujen, siittiöiden ja munasolujen perusteella. Äidiltä peritään x-kromosomi, isältä joko y- tai
x-kromosomi. XY-kromosomiyhdistelmä määrittää geneettisen sukupuolen pojaksi, XX taas tytöksi. Kromosomiyhdistelmä voi olla myös erilainen versio näistä. Anatomista sukupuolta määrittelevät sukupuoleen kuuluvat ulkoiset ja sisäiset rakenteelliset ominaisuudet, joita kutsutaan sukurauhasiksi. Hormonaalinen
sukupuoli kertoo sen, mitä sukupuolihormonia elimistössä on eniten. Miehillä
elimistössä on enemmän testosteronia, naisilla taas estrogeenia. Hormonaalisessa sukupuolessa eniten vaikuttava vaihe on murrosikä. (Vilkka 2010, 18.)
Sosiaalisen sukupuolen (englanniksi gender) käsite lähtee siitä, ettei sukupuoleen synnytä, vaan sukupuoliseksi tullaan tai kasvetaan. Se liittyy sukupuolen
kokemukseen, juridisiin, persoonallisiin, sosiaalisiin, kokemuksellisiin ja kulttuurillisiin ominaisuuksiin. Tämä johtaa siihen, ettei sukupuolen voi ajatella olevan
pelkästään kahta, joka miestä tai naista. Sukupuolia voi tällöin olla yhtä monta
kuin on kokemuksiakin sukupuolesta. Sosiaaliseen sukupuoleen liittyy vahvasti
myös käyttäytymiseen kuuluvat ominaisuudet, joita ovat esimerkiksi pukeutuminen, oma rooli, puhetapa, eleet, ilmeet ja tyylit. Se on myös kulttuuriin sisältyviä
odotuksia ja käyttäytymiskoodeja, kasvattamista tiettyyn sukupuoleen ja sukupuolen esittämistä. Biologinen ja sosiaalinen sukupuoli eivät suoraan seuraa
toisiaan, vaikka useimmiten biologinen ja sosiaalinen sukupuoli ovatkin sama.
Nykytiedon valossa sukupuoli ei ole myöskään joko biologinen tai sosiaalinen,
vaan molempia. Juridinen sukupuoli ymmärretään kuuluvan sosiaalisen sukupuolen sisälle ja sillä tarkoitetaan nimeä ja henkilötunnusta, jotka ovat kulttuurissamme jaoteltu sukupuolen mukaan. (Vilkka 2010, 18–21.)
Sukupuolta voi erotella myös moniselitteisemmin kuin edellä esitellyt sukupuolet. Aistisesta sukupuolesta puhuttaessa ymmärretään sukupuoli elävässä ko-

7. 8
kemuksessa rakentuvaksi kehon tyyli tai olemisen tapa. Ihminen omaksuu maailmaa aistiensa välityksellä, kehollansa. Paljon tästä aistitusta määrittelee ja ohjaa myös sukupuolen kokemusta, joko tietoisesti tai tiedostamatta. Sukupuoli
voi olla myös asia, jonka tuntee, ikään kuin muitakin asioita voi haistaa, nähdä
tai kuulla, mutta tälle tuntemukselle ei vain ole olemassa sanoja. Nämä kaikki,
biologinen, sosiaalinen ja aistinen sukupuoli, luovat pohjan sukupuolisena olemiselle. (Vilkka 2010, 23–25.)
Tätä kaikkea voidaan kuvata myös termillä sukupuolen moninaisuus, joka voidaan määritellä myös siten, että ihmisen fyysinen kehitys ja sukupuolen kokeminen vaihtelevat. Sukupuolta voidaan kuvata esimerkiksi avaruudessa olevana
janana, jonka toisessa päässä on mieheys, toisessa naiseus. Tälle janalle ihminen voi itse sijoittaa oman kokemuksensa mukaan tai kokonaan janan ulkopuolelle avaruuteen kokiessaan olevansa sukupuoleton. (Huuska 2013, 4.) Transihmiset voivat sijoittua tällaiselle janalle joko toiseen päähän kuin heidän biologinen sukupuolensa sijoittuisi, eri kohtaan sukupuolten välillä tai kokonaan janan ulkopuolelle (Vilkka 2010, 20).
Transihmisyyttä käytetään terminä kattamaan transsukupuolisia, transvestiittejä
sekä transgendereitä ihmisiä. Tosin joidenkin mielestä kattotermin alle kootaan
liian erilaisia ihmisiä, eivätkä he siksi käytä tätä luokittelua tai tahdo tulla luokitelluksi termin alle. Joillekin termi taas antaa tilaa olla määrittelemättä itseään.
Transsukupuolinen määritellään ihmiseksi, joka kokee olevansa tai syvästi toivoo olevansa eri sukupuolta kuin miksi hänet on syntymässään määritelty.
Transvestiiteistä puhututtaessa tarkoitetaan ihmistä, joka kykenee eläytymään
sekä mieheksi että naiseksi ja tämä kokee voimakasta tarvetta toteuttaa molempia rooleja. Transgender-ihminen ei koe miestä eikä naista selkeästi sukupuolekseen. Hän voi kokea olevansa molempia sukupuolia tai ei kumpaakaan
sukupuolta, muunsukupuolinen, sukupuoleton, kaksi- tai monisukupuolinen.
Intersukupuolisuudesta puhuttaessa kyseessä ovat ihmiset, jotka ovat kehittyneet fyysisesti yksilöllisesti ja heillä on ominaisuuksia, jotka eivät ole vain tyttöjen tai vain poikien ominaisuuksia. Kyseessä on siis fyysinen tila, jonka osa intersukupuolisista kokee myös omaksi identiteetikseen. Sukupuolivähemmistöllä
tarkoitetaan kaikkia edellä mainittuja ryhmiä. (Huuska 2013, 30.)

8. 9
Sukupuoli ei ole siis mustavalkoista jaottelua kahteen. Toki suuri osa ihmisistä
on niin sanottuja Cis-ihmisiä, jotka kokevat syntymässä kehon perusteella määritellyn sukupuolen omakseen (Huuska 2013, 30). Mielestäni yhteisöpedagogien
pitää kuitenkin olla selvillä myös ja juuri heistä, jotka eivät täytä valtaväestön
normeja, olipa kyse päihdeongelmaisista, maahanmuuttajista tai sukupuoli- tai
seksuaalivähemmistön edustajista. Itse asiassa vähemmistöistä puhuminenkin
on ongelmallista, koska järkevämpää olisi puhua moninaisuudesta, jota kaikki
ihmiset edustavat, kuuluivat he sitten vähemmistöön tai enemmistöön (Karvinen
2013). Sosiaalisen vahvistamisen kannalta ajateltuna sukupuolivähemmistön
edustajat täytyy ottaa huomioon, koska he kohtaavat syrjiviä asenteita vielä nykyaikanakin. Yhdenvertaisuuden lisääminen taas ehkäisee eritoten nuorten syrjäytymistä ja lisää hyvinvointia asuinympäristössä. (Seta 2013a.) Sosiaalinen
vahvistaminen voidaan nähdä hyvin vahvasti syrjäytymisen ehkäisynä, mutta
myös kokonaisvaltaisena hyvinvoinnin ja elämänhallinnan tukemisena, joka on
sidoksissa myös yhteisöihin (Nuorisolaki 72/2006; Lundblom & Herranen 2011,
5-6.)
Sukupuoli on vahvasti sidoksissa yksilöön, mutta yhtä vahvasti myös yhteisöihin
ja yhteiskuntaan. Yhteiskunta näkee sukupuolen toimijan roolissa. Ihmisellä on
tapana luokitella asioita ymmärtääkseen maailmaa paremmin. Sukupuoli on
yksi näistä luokitteluista. Yhteiskunta ymmärtää sen olevan kehoon liittyvä ominaisuus, jonka perusteella ihminen suuntautuu ja toimii maailmassa. Sukupuoli
nähdään joko miehenä tai naisena, jonka perusteella ihmisten odotetaan toimivan, toteuttavan luonnollisen sukupuolen mukaisia normeja. Sukupuolen odotetaan olevan yksi perimmäisistä syistä, jotka selittävät ihmisen käytöstä, mielipiteitä ja arvomaailmaa. Sen avulla arvioidaan toisia ihmisiä, yhteiskunnallisia
ratkaisuja sekä päätöksentekoa. (Vilkka 2010, 255; Huuska 2005, 1.) Kyseessä
on siis varsin laajasti vaikuttava ilmiö. Uskallan väittää, että suomalainen yhteiskuntajärjestys sekoittuisi pahasti, jos sukupuolijako yhtäkkiä kiellettäisiin.
Ensimmäinen luokittelu, mikä ihmiselle tehdään, on luokittelu sukupuolen mukaan. Tämä määrittää yksilön osaa yhteiskunnassa hyvin pitkään ja monessa
eri asiassa, esimerkkinä yleinen asevelvollisuus, joka velvoittaa sukupuolista
vain yhtä.

9. 10
Käsityksen siitä, kuinka paljon sukupuolille asetetut normit elämään vaikuttavat,
saa varmaankin kunnolla vain silloin, kun omakohtaisesti kokee, kuinka itse ei
täytä näitä odotuksia. Kaikilla ei tällaisia kokemuksia tietenkään ole, mutta
omaan elämään vaikuttavia esimerkkejä ei tarvitse hakea edes kovin kaukaa
historiasta tai eri kulttuurista. Oma äitini oli luokkansa ainoa tyttö, joka käytti
koulussa housuja mekon tai hameen sijasta ja joutui pitämään pintansa saadakseen tehdä näin. Elettiin vuotta 1965. Ihmisten ja tässä tapauksessa eritoten
nuorten kanssa työskentelevien ammattilaisten olisi ehdottoman tärkeää tunnistaa näitä sukupuoleen liitettyjä odotuksia ja sääntöjä ja rohkaista ihmisiä astumaan näiden teennäisten rajojen ulkopuolelle.
Jenna Oldenin sarjakuvia teoksessa Tarinoita sukupuolen moninaisuudesta lapsille ja nuorille.
Setan Transtukipisteen julkaisuja.

10. 11
2.2 Mikä on seksuaalisuutta?
Seksuaalisuus on erään tunnetun tutkijan, Sigmund Freudin, mukaan itseilmaisun muoto, joka muodostuu kulttuurisesti, ei biologisesti. Se ei ole riippuvaista
tai liitännäistä suvun jatkamiseen. Se ei hänen mukaansa ole myöskään synnynnäinen ominaisuus, vaan omaehtoinen nautinto. (Vilkka 2010, 53.) WHO
taas on määritellyt seksuaalisuuden laajemmin. Sen mukaan seksuaalisuus on
ensinnäkin keskeinen osa ihmisyyttä. Siihen kuuluvat sukupuoli ja sukupuoliidentiteetti, sukupuoliroolit, seksuaalinen suuntautuminen, erotiikka, sukupuolisuhteet, mielihyvä ja lisääntyminen. Seksuaalisuuden kokemuksia ja ilmenemismuotoja voivat olla muun muassa ajatukset, halut, fantasiat, asenteet, uskomukset, käyttäytyminen, seksuaalisuuden harjoittaminen, roolit ja suhteet.
(Terveyden ja hyvinvoinninlaitos 2010, 16.)
Seksuaalisuus on siis laaja kokonaisuus ja ihmisyyden kannalta merkittävä
asia. Yllättäen Freudin näkemys seksuaalisuudesta huomioi ehkä paremmin
kuin WHO:n näkemys, ettei kaikkien ihmisten ihmisyyteen tai ainakaan sen ytimeen kuulu seksuaalisuus. Aseksuaaleiksi itsensä määrittelevät henkilöt eivät
koe seksuaalista kiinnostusta tai halua. Nykytietämyksen valossa pohditaan,
onko kyse seksuaalisen suuntautumisen muodosta vai seksuaalisuuden häiriöstä. Aseksuaalit ihmiset useimmiten pitävät sitä seksuaalisena suuntautumisena,
koska heille asia ei tuota ongelmia. Aseksuaalisuus ei ole selibaatissa olemista,
koska tällaisilla henkilöillä ei ylipäätänsä ole halua, josta kieltäytyä. Aseksuaalisuudesta on kuitenkin olemassa erilaisia muotoja, joista ensimmäisessä seksuaalisia haluja tai läheisyydenhalua ei ole ollenkaan. Toisessa muodossa taas
seksuaalinen halu puuttuu, muttei kuitenkaan läheisyydenhalu. Kolmannessa
muodossa seksuaalinen halu voi olla olemassa, muttei se kohdistu keneenkään. Perinteisesti lapset nähdään kulttuurissamme aseksuaaleina. Anatominen
sukupuoli nähdään ja tunnustetaan lapsissa, mutta seksuaalisuuden luullaan
syntyvän vasta murrosiässä. (Vilkka 2010, 54.)

11. 12
Aseksuaalisuus on mielestäni asia, jota edes monet seksuaalisuuden asiantuntijat eivät muista huomioida, kun puhutaan siitä, kuinka seksuaalisuus on kaikissa ihmisissä vauvasta vaariin saakka. Seta ei pidä aseksuaalisuutta tällä hetkellä seksuaalisen suuntautumisen muotona, koska he voivat edustaa hetero-,
homo-, lesbo-, bi- tai muuta seksuaali-identiteettiä (Karvinen 2013). Aseksuaaleihin tutustuneena, olen ymmärtänyt, että jotkut heistä kokevat nykyisen yhteiskunnan yliseksuaalisena omasta näkökulmastaan.
Yhteiskunta on ehkäpä alkanut vasta vapautua puhumaan seksuaalisuudesta ja
seksistä ja olettaakin, että kaikilla on jonkinlainen seksuaalinen suuntautuminen
tai tarve seksuaaliselle mielihyvälle. Tosiasiassa näin ei kuitenkaan ole. Usein
seksuaalisen halun puuttuminen nähdään myös vikana, joka täytyy korjata,
vaikkei ihminen itse kokisi tarvitsevansa mitään korjausta omaan tilanteeseensa. Yhteisöpedagogeillekin on tärkeää, eritoten nuorten kanssa työskennellessä
ja puhuttaessa, ettei anneta sellaista kuvaa, että seksuaaliset halut ovat automaattisesti kaikilla ja että niitä kuuluu tuntea ollakseen ”normaali”.
Seksuaalista suuntautumista voidaan jaotella eri tavoin eri aikakausina ja eri
kulttuureissa. Käsitteet seksuaalinen, heteroseksuaalisuus, homoseksuaalisuus
ja seksuaalinen suuntautuminen ovat nykyisessä merkityksessään peräisin
1800-luvun lopulta. Tätä aiemmin seksuaalisuutta ei käytetty ihmisen määrittelyyn. Seksuaalisuudella viitattiinkin lähinnä seksiakteihin tai sukupuolielimiin.
Siihen, mikä on nähty ”normaalina seksuaalisuutena” viime vuosisadasta aina
tähän päivään saakka, ovat vaikuttaneet muun muassa biologia, kristillinen näkemys sekä seksuaalirikoksiksi koetut sukupuolielinten väärinkäytöt. Epänormaaliksi määrittyivät seksuaalisuuden ilmaisut, joiden tarkoituksena ei ollut lisääntyminen, vaan mielihyvä. Normaaleina nähtiin heteroseksuaalisuus, joka
seurasi syntymässä saatua biologista ja anatomista kehoa, jolloin siis halu kohdistui toiseen sukupuoleen kuin itse oli. (Vilkka 2010, 49–50.)
Seksuaalinen suuntautuminen, eli halu ja rakkaus, voivat kohdistua myös samaan sukupuoleen kuin itse on. Tällöin puhutaan kulttuurimme ymmärtämästä
homoseksuaalisesta suuntautumisesta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että henkilö toimisi homoseksuaalisesti. Homoseksuaalisuus tai heteroseksuaalisuus ei-

12. 13
vät itse asiassa sulje toisiaan pois, eikä molempia toteuttava henkilö välttämättä
määrittele itseään biseksuaaliksi. Homoseksuaaleja arvellaan olevan 5-10 %
ihmisistä, mutta tosiasiassa osuutta on vaikea laskea. Ihmisten käsitys siitä,
mikä on homoseksuaalisuutta tai heteroseksuaalisuutta vaihtelee. Homoeroottinen kiintymys on todellisuudessa varsin yleistä; lähes puolella naisista ja miehistä on tällaisia kokemuksia jossain elämänvaiheessa. Biseksuaalisuus on vielä vaikeampaa määritellä, koska jotkut näkevät jouston heteroudesta tai homoudesta biseksuaalisuutena. Myös eri elämänvaiheissa vaihteleva mieltymys
nähdään toisinaan biseksuaalisuudeksi. Biseksuaalisuudessa tärkeämpi merkitys on omalla kokemuksella. Yhteiskuntamme ei kuitenkaan tunnusta biseksuaalisuutta seksuaalisena suuntautumisena niin kuin hetero- tai homoseksuaalisuuden. (Vilkka 2010, 56–58.)
Kuten sukupuolikin, on myös seksuaalisuus yksilössä oleva ominaisuus. Ja samalla tavalla se linkittyy vahvasti yhteisöihin ja yhteiskuntaan. Useasti seksuaalisuus on vahvasti sellaisten yhteisöjen kuin perhe ja suku taustalla. Myös eri
yhteisöt ja myös yhteiskunta ovat ottaneet oikeudekseen määritellä millainen
seksuaalisuus on sallittua ja millä keinoin sitä on luvallista toteuttaa. Yksi esimerkki on kirkko, joka on sanellut tiukkoja ehtoja seksuaalisuudelle jo vuosisatoja. Yhteiskunnassamme vallitsee vahva oletus siitä, että kaikki ovat heteroita.
Tämä näkyy monissa elämänalueissa. Tämä näkyy myös lasten ja nuorten
maailmassa.
Ei-heterot lapset ja nuoret kohtaavat yhteiskuntamme normien takia hämmennystä, mutta aiheuttavat myös paljon hämmennystä rikkomalla näitä normeja.
Ei-heterot lapset ja nuoret eivät missään vaiheessa lapsuuttansa tai nuoruuttansa tunnista sellaisia kokemuksia, jotka voisivat mieltää heteroseksuaalisiksi.
Kulttuurissamme ei ymmärretä poikia, jotka ovat tyttömäisiä. Poikamaisille tytöille riittää enemmän ymmärrystä. Heille löytyy roolimalleja esimerkiksi kirjallisuudessa. Ei-heterot lapset ja nuoret huomaavat oman erilaisuutensa usein jo ennen murrosikää, mutta itsensä tunnistaminen tai nimeäminen, voi olla vaikeaa
tai pelottavaa. Tähän voi vaikuttaa ympäristön asenteilla ja myös tarjotulla tiedolla. (Vilkka 2010, 63–64.)

13. 14
Nämä niin sanotut queer-lapset ja – nuoret voivat kokea syvääkin häpeää siitä,
että rikkoo yhteiskunnan sukupuoli- ja seksuaalinormeja. Heiltä puuttuvat usein
myös samaistumisen kohteet varsinkin omanikäistensä parissa. Väärät tiedot ja
uhkakuvat homoseksuaalisuuteen liittyen voivat johtaa lapsen tai nuoren itsesyrjintään. Pahimmillaan näiden lasten ja nuorten pahoinvointi voi johtaa mielenterveysongelmiin ja jopa itsemurhiin. Tämä ei johdu homoseksuaalisuudesta,
vaan esimerkiksi ympäristön asenteista, odotuksista, vääristä tiedoista tai poissulkemisesta. (Vilkka 2010, 63–64.)
Edellä kerrotuissa tapauksessa tarvitaan sosiaalista vahvistamista, varsinkin jos
tilanne etenee lapsella tai nuorelle itsesyrjintään tai mielenterveyden horjumiseen asti. Sosiaalinen vahvistaminen tässä tarkoittaa jo syrjäytymisen ehkäisyä,
mutta myös muita menetelmiä elämänhallinnan tukemiseksi. Näitä menetelmiä
voivat olla tiedon antaminen lapsille ja nuorille yleisellä tasolla, jolloin myös
queer-lapset tietävät, mistä on kyse. Mutta tiedon antamista myös muille lapsille
ja nuorille, jolloin ympäristön kielteiset asenteet voivat muuttua. Tällaisille lapsille ja nuorille pitäisi saada välitettyä viesti myös heidän arvokkuudestaan ja siitä,
ettei ole millään tavalla väärin poiketa niistä sukupuoleen ja seksuaalisuuteen
liittyvistä normeista, joita ihmisten odotetaan noudattavan taaperoikäisestä lähtien. Paras menetelmä tähän olisi mielestäni näiden normien näkeväksi tekeminen esimerkiksi kasvattajille ja sen jälkeen niiden asteittainen häivyttäminen.
Niin, ettei nukeilla leikkivä ja tunteellinen poika olekaan enää kummallinen,
kummajainen ja jotakin, mitä pitäisi muuttaa.
2.3 Millaista sukupuoli- ja seksuaalikasvatus voi olla?
Sukupuoli- ja seksuaalikasvatuksesta voidaan puhua myös kansalaiskasvatuksena sukupuolisena ja seksuaalisena olemiseen. Tämä auttaa näkemään sen,
ettei kyse ole mikään tietyn ammattikunnan oikeus ja velvollisuus. Lisäksi tämä
viittaa siihen, että kyseessä on yhteiskuntaan kasvamisesta sukupuolisena ja
seksuaalisena. Tämä kasvatus tulisi aloittaa jo varhaisessa vaiheessa, mutta
huomioiden lapsen ikä- ja kehitysvaiheet. Tavoitteena tälle kasvatukselle on

14. 15
tietämättömyyden poistaminen. Lapsilla ja nuorilla on oikeus monipuoliseen,
tietoon ja koulutukseen, myös seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyen. Tämä
tarkoittaa myös puhetta tasavertaisuudesta, heteroudesta ja homoudesta, tietoa
sukupuolen ja seksuaalisuuden historiasta. (Vilkka 2010, 139.)
On tärkeää huomata ja huomioida, että useimmiten vanhemmat ovat lapsen
ensimmäisiä sukupuoli- ja seksuaalikasvattajia omalla puheellaan, käyttäytymisellään ja suhtautumisellaan sukupuoliin. Lapset oppivat vanhemmiltaan, mitä
sukupuoli heille mahdollistaa tai mitä se heiltä rajaa. Siirtyminen päivähoitoon ja
kouluun jatkaa sukupuoli- ja seksuaalikasvatusta merkityksellisten aikuisten
esimerkkien mukaisesti. Vaikka kulttuuriamme syytetään hetero-olettamuksesta
ja toisensa poissulkevista sukupuolista, on kasvatuskulttuuri myös sukupuolisokeaa paikoitellen. Sukupuoli- ja seksuaalikasvatus eivät tarkoita sitä, että
sukupuolet tehtäisiin näkymättömiksi, koska sukupuolilla on sekä eroavaisuutensa että yhtäläisyytensä. Tärkeää on se, millaisia merkityksiä näille eroille
annetaan. (Vilkka 2010, 139.)
Etenkin perheissä tehtävän sukupuoli- ja seksuaalisuuskasvatuksen perusta
tulisi olla siinä, että lasta tuetaan tilanteesta riippumatta sukupuolen ja seksuaalisuuden tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen. Lisäksi pitäisi tunnistaa, millä perusteella tehdään tai jätetään tekemättä sukupuoliero ja tiedostetaan, millainen
merkitys eroille annetaan. Onko kyse esimerkiksi siitä, että ero tuodaan näkyväksi, koska halutaan näyttää, kuinka toiselle sukupuolelle jokin asia on mahdollinen, toiselle mahdoton. Omasta käyttäytymisestään voi miettiä, miten oma
tapa käyttäytyä ja olla luo sukupuolieroja ja millainen se on merkitykseltään.
Miettiä voi myös, miten tukea ihmisiä sukupuolesta riippumatta sukupuolet ylittävään käyttäytymiseen sekä miten itse reagoi, jos joku vetäytyy tietystä toiminnasta sukupuoleensa vedoten. (Vilkka 2010, 140–141.)
Tärkeä osa tätä kasvatustyötä on kertoa lapselle ja nuorelle, että heillä on oikeus tulla kuulluksi asioissa, jotka koskevat heidän sukupuoltaan ja/tai seksuaalisuuttaan. Yksilö itse on oman sukupuolensa ja seksuaalisuutensa määrittelijänä
asiantuntija. Tämä koskee myös yksilöitä, jotka ovat lapsia tai nuoria. Esimerkiksi sukupuolineutraalisti suhtautumalla mitätöidään lapsen oikeus omaan su-

15. 16
kupuoleensa silloin, kun tämä kokee tarpeen tuoda sen ilme. Lapsilla ja nuorilla
on myös oikeus hakea, vastaanottaa ja levittää tietoa valitsemassaan muodossa aiheesta ja omasta itsestään, tosin yhdenvertaisuuden hengessä. Yhdenvertaisuuden mahdollistamiseksi sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus pitäisi tuoda esille yhtä rikkaasti kuin se oikeassa elämässäkin ilmenee. Sukupuoli- ja seksuaalikasvatukseen kuuluu myös lasten ja nuorten suojaaminen sellaiselta toiminnalta, joka saa heidät suhtautumaan syrjivästi erilaiseen sukupuoleen tai seksuaalisuuteen. (Vilkka 2010, 141–142.)
Pidän edellä esiteltyjä kasvatuksen muotoja tärkeinä ymmärtää varsinkin yhteisöpedagogina toimiessa, vaikka yhdenvertaisuutta edistävä kasvatus on Vilkan
(2010, 142) mukaan jokaisen aikuisen ihmisen velvollisuus. Jos tällainen kasvatus tapahtuisi jokaisen aikuisen toimesta, luulen että oltaisiin hyvin ideaalissa
tilanteessa sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden ja yhdenvertaisuuden suhteen. Oman perheyhteisön piiristä aloittama vaikutus yksilöön johtaisi
lopulta koko yhteiskunnan asenteiden muuttamiseen. En tiedä, onko suhtautumiseni enemmän pessimismiä vai realismia, kun mietin, etteivät kaikki aikuiset
kuitenkaan tule kasvattamaan lapsia ja nuoria tällä tavoin. Tämä ei kuitenkaan
tarkoita sitä, ettei tähän pitäisi pyrkiä. Mielestäni yhteisöpedagogit toimivat usein
sellaisessa asemassa, että edellä kuvailtua kasvattamista voitaisiin toteuttaa
enemmän. Sekä omassa käyttäytymisessä, mutta myös tiedon ja ymmärryksen
jakamisena muille aikuisille ihmisille, jotka lasten ja nuorten elämiseen ja kasvuun vaikuttavat.
3 ESITTELYSSÄ KAKSI TOIMINTAA
Esittelin jonkin verran johdannossa niitä syitä, miksi päädyin valitsemaan menetelmätyöni aiheeksi nuoret, seksuaalisuuden ja sukupuolen. Valitsin kaksi esiteltävää toimintatapaa sillä perusteella, että koen, että niiden avulla voi toteuttaa
luvussa 2.3 esiteltyä tapaa kasvattaa sukupuoleen ja seksuaalisuuteen. Ensimmäisenä esittelen Suvaitsevaisuudesta yhdenvertaisuuteen kehityshankkeen Normit nurin! – kampanjan. Tässä kiteytyy mielestäni tietouden ja moni-

16. 17
naisuuden edistäminen, jonka perusteella nuoria kannustetaan rikkomaan erilaisia normeja ja luomaan yhdenvertaista yhteisöä ympärilleen. Toisena toimintana esittelen Nuorten keskuksen ja Aids-tukikeskuksen julkaiseman Jumalan
silmissä IHME – kirjan. Olen käyttänyt itse kirjaa melko paljon ja ollut toteuttamassa kahta isosleiriä, jotka rakennettiin kokonaan kirjan varaan. 8.11.2013
kirja saa tulikokeensa erilaisessa käytössä, mihin se on suunniteltu. Käymme
pitämässä toisen yhteisöpedagogiopiskelijan, Janna Jalovaaran, kanssa koulutuspäivän Kiihtelysvaaran yläkoulussa. Haluan nostaa kirjan esille myös siksi,
että se ehkä edes vähän yrittää korjata niitä sukupuoleen ja seksuaalisuuteen
kohdistuneita vääryyksiä, joita kirkko on ollut vahvasti luomassa menneisyydessä.
3.1 Normit nurin!
Normit nurin! on Suvaitsevaisuudesta yhdenvertaisuuteen kehityshankkeen internetsivuina, Facebookissa ja esitteinä näkyvä kampanja. Kehityshanketta ovat
toteuttamassa Seta ry, Sakki ry sekä Finlands svenska skolungdomsförbund
FSS rf1. Sen rahoittajana toimii opetus- ja kulttuuriministeriö. Hankkeen tavoitteena on edistää kaikille yhdenvertaista oppimisympäristöä, riippumatta sukupuoli-identiteetistä, sukupuolen ilmaisusta, seksuaalisesta suuntautumisesta,
ihonväristä, uskonnosta tai muista oppilaita määrittävistä normeista. Käytännössä hankkeessa tuotetaan sellaisia välineitä, joilla sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuutta saadaan tuotua näkyville sekä rohkaistaan
normikriittiseen ajatteluun oppilaitoksissa. (Normit nurin! 2013a, Normit nurin!
2013b.) Hankkeen yhteystiedoissa kerrotaan yhteyshenkilöiksi Sakki ry:stä pu1
Seta ry on vuonna 1974 perustettu valtakunnallinen ihmisoikeus- ja sosiaalialan järjestö. Se
tavoittelee yhdenvertaista yhteiskuntaa, jossa seksuaalinen suuntautuminen, sukupuoliidentiteetti tai sukupuolen ilmaisu eivät aiheuta syrjintää (Seta 2013b). Sakki ry on Suomen
ammattiin opiskelevien liitto, joka on perustettu vuonna 1987. Se toimii ammattiin opiskelevien
edunvalvontajärjestönä (Sakki 2013.) FSS on vuonna 1921 perustettu poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton järjestö, joka toimii ruotsinkielisten oppilaiden ja opiskelijoiden edunvalvontajärjestönä Suomessa (FSS 2013).

17. 18
heenjohtaja Aleksej Fedotov sekä projektisihteeri Atlas Saarikoski. Seta ry:stä
mainitut henkilöt ovat pääsihteeri Aija Salo, puheenjohtaja Juha-Pekka Hippi
sekä nuorisotyön koordinaattori Anders Huldén. FSS:n yhteyshenkilöt ovat puheenjohtaja Anna Ingman sekä pääsihteeri Paula Palin (Normit nurin! 2013c).
Asiakkaaksi tässä hankkeessa ja kampanjassa voisi ajatella ensinnäkin toisen
asteen opiskelijat, mutta myös oppilaitokset ja opettajat. Asiakkaat asettuvat
tässä kolmeen asemaan: tiedon vastaanottajiksi, tiedon levittäjiksi sekä tiedon
tuottajiksi. Internetsivuilla ja Facebookissa on paljon informaatiota, joita opettajat ja myös oppilaat lukevat ja jakavat. Internetsivuilla on mahdollisuus kertoa
oma tarinansa. Blogi-osiossa nuoret kertovat tarinoitansa nimellään, mutta Puheenvuorot-osiossa julkaistaan nuorten kokemuksia opiskelumaailman normeista ja syrjinnästä nimettöminä. Näitä blogikirjoituksia ja puheenvuoroja voi jakaa
suoraan sivuilta myös sosiaalisen median sovelluksiin Facebookkiin, Twitteriin
tai Pinterestiin. Mukana olevien työntekijöiden osuudeksi on jäänyt mitä ilmeisimmin hankkeen suunnittelu ja toteutus rahoituksen hakemisineen sekä sisällön tuottaminen internetiin ja sosiaaliseen mediaan sekä kampanjan markkinointi.
Hanke on saanut innoituksensa Ruotsissa käydystä normikriittisestä keskustelusta ja ottanut mallia BRYT-menetelmämateriaalista. Materiaalin ovat kehittäneet ruotsalaiset toimijat RFSL Ungdom ja Forum för levande historia. (Normit
nurin! 2013b.) Itse näkisin toimintamallissa myös paljon samaa kuin Setalla käytössä olevassa mallipohjassa omassa koulutuksessaan nuorille. Tämä koulutustapa perustuu tiedon levittämiseen ja tunteiden herättämiseen moninaisuuden
edustajien elämäntarinoilla (Karvinen 2013).
Näen hankkeen hyödyllisenä yksilöille jo siinä, että he saavat tietoa ja ehkä samaistumisen kokemuksia kampanjan myötä, mutta pääsevät myös jakamaan
omia kokemuksiaan ja saamaan mahdollisesti tukea tätäkin kautta. Yksilöön
vaikuttaa myös ympäröivän yhteisön asenteiden avartuminen, on niin sanotusti
enemmän tilaa hengittää, olipa millainen tahansa. Samaan aikaan tämä voi vaikuttaa oppilaitosyhteisöihin merkittävästi, jos esimerkiksi opettajat antavat kampanjalle mahdollisuuden omassa työssään. Oppilaitokset ovat tuottavat kasva-

18. 19
tusta, joka vaikuttaa yhteiskunnallisesti merkittävästi. Merkittävää on myös se,
että hankkeen avulla saavutettu yhdenvertaisuus saattaa estää monia nuoria
jäämästä opiskeluyhteisöjen ulkopuolelle ja myöhemmin työn ulkopuolelle,
mahdollisesti myös syrjäytymästä yhteiskunnasta. Tämä kaikki linkittyy mielestäni vahvasti myös sosiaaliseen vahvistamiseen.
Yhteisöpedagogit voisivat omassa työssään ensinnäkin levittää tietoutta kampanjasta sekä nuorille että kouluille sekä hyödyntää materiaalia. Itse hankkeeseen enää tuskin kaivataan työntekijöitä, mutta periaatteessa yhteisöpedagogit
voisivat olla toimijoina olevissa yhdistyksissä töissä ja sitä kautta työllistyä myös
itse hankkeeseen, jos siihen työntekijöitä palkattaisiin. Hankkeeseen on haettu
vuonna 2012 osa-aikaista projektisihteeriä aikavälille 1.10.2012 – 28.2.2013
Setan puolesta (Seta 2012). Työelämätaidot-opintojaksolla aikuisopiskelijat järjestivät H11-ryhmälle workshop-päivän, jossa esimerkiksi laadimme työhakemuksen ja osallistuimme työhaastatteluun. Yksi ”avoinna olevista” paikoista oli
kyseinen hankkeen projektisihteerin paikka. Itse hain paikkaa omalla todellisella
kokemuksellani ja tulin valituksi ryhmämme hakijoista. Todellisuudessa tuskin
olisin paikkaa vielä saanut, mutta mielestäni tämä on loistava osoitus siitä, miten lähelle myös yhteisöpedagogien osaamista hankkeessa tullaan. Hankkeeseen työllistyäkseen tosin myös seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuden
tuntemus olisi pakollista. Hanketta hyödyntääkseen tarvittava ammatillinen
osaaminen liittyy mielestäni siihen, että tunnistaa omassa käytöksessään ne
piirteet, jotka tukevat haitallisia normeja. Ettei Normit nurin! – kampanjan hyödyntäminen kaatuisi siihen, että toimii eri tavalla kuin saarnaa.
3.2 Jumalan silmissä IHME
Jumalan silmissä IHME on Nuorten Keskuksen ja Aids-tukikeskuksen julkaisema kirja. Tekijät ovat Arja Kinnula, Eija Järviö, Kari Lankinen ja Maija Sarajärv.
Kirja on suunnattu seurakunnan isosille ja seurakunnan nuorisotyöntekijöille.
Aihealueina toimivat nuoruus, ihmisen sukupuolisuus, seksuaalisuus, ruumiillisuus sekä näiden kunnioittaminen. Kirjassa pohditaan seksuaalisuutta ihmisen

19. 20
fyysinen, henkinen ja hengellinen puoli huomioon ottaen. Kirja sisältää paljon
tietoa aihealueista sekä käytännöllisiä menetelmiä niiden esittelemiseksi nuorten parissa. (Nuorten keskus 2013.) Kirjan valmistelua on tuettu sosiaali- ja terveysministeriön tartuntatautien määrärahoista (Järviö & Kinnula & Lankinen &
Sarajärvi 2006, 4).
Kirja on jaettu yhdeksään lukuun, joista suurin osa jakautuu pienempiin alalukuihin ja melkein joka luku loppuu harjoitusosioon. Luvut alkavat aiheeseen laaditulla rukouksella. Ensimmäinen luku on esipuhe kirjaa käyttävälle isoselle.
Seuraava luku, Olen ihme, keskittyy erilaisten tunteiden tunnistamiseen ja niiden kanssa toimimiseen. Toinen luku, Ruumis, perehtyy ihmiseen ruumiillisena
olentona, hyvinvointiin, kauneusihanteisiin ja itsensä arvostamiseen. Kolmannessa luvussa, Sukupuoli, kerrotaan sukupuolisuudesta, mutta esitellään myös
trans- ja intersukupuolisuus, kyseenalaistetaan joitakin sukupuolinormeja sekä
esitellään murrosiän tuomia biologisia muutoksia. (Järviö ym. 2006.)
Neljäs luku, Seksuaalisuus yksin ja viides luku, Seksuaalisuus kaksin, käsittelevät seksuaalisuutta ilmiönä erilaisine suuntautumisineen, puhuu seksistä, mutta
myös siihen liittyvistä tunteista sekä seurustelusta ja sen päättämisestä ja toisen rajojen kunnioittamisesta. Tosin näissä luvuissa sanotaan ääneen oletus
siitä, että kaikki ihmiset tuntevat seksuaalista halua ja että se olisi biologinen
väistämättömyys. Kuudes luku, Tervettä seksuaalisuutta, keskittyy enemmän
toisten ja omiin rajoihin ja niiden kunnioittamiseen, seksuaaliseen ja sukupuoliseen häirintään, nettiturvallisuuteen, päihteisiin ja seksiin sekä seksitauteihin ja
ehkäisyyn. Seitsemännessä luvussa, Rakkauden suojaksi, käsitellään muun
muassa lainsäädäntöä ja nuorten oikeuksia, mutta myös avioliittoa ja kerrotaan
erilaisista näkemyksistä, joita kirkon sisällä kirjan aiheisiin liittyen on. Viimeinen
luku, Ihminen on pyhä, sisältää vain harjoituksia, joiden tarkoituksena on muistuttaa, että itseään ja toisia täytyy kunnioittaa ja arvostaa. Liiteosiossa annetaan
tietoa hivistä ja aidsista. (Järviö ym. 2006.)
Itseäni kirjassa ilahduttaa se, että se tuo esille näkemystä, jota kirkolta ei ole
totuttu näkemään. Toisaalta kirja on vielä hyvin varovainen kannanotoissaan,
eikä se oikeastaan suoranaisesti ota kantaa. Yhtenä hyvänä merkkinä näen

20. 21
kuitenkin sen, että esimerkiksi kuvituskuvat rikkovat hetero-oletuksia. Kuvissa
nähdään keskenään saman sukupuolen edustajia yhdessä sellaisissa kohdissa,
jotka eivät itsessään käsittele esimerkiksi homoseksuaalisuutta. Oman ymmärrykseni mukaan kirjan tyyli mukaileekin pitkälti Väestöliiton näkemyksiä sukupuoleen ja seksuaalisuuteen. Nuoret sinänsä eivät ole kirjaan tuottaneet sisältöjä, mutta esimerkiksi harjoitukset kuvaavat minun nähdäkseni nuorten elämää
melko aidosti. Itse olen käyttänyt kirjaa valikoiden osioita ja harjoituksia, jotka
parhaiten ovat sopineet käyttöön.
Uskon, että kirjalla voi olla nuorelle yksilönä merkitystä jo pelkästään, jos hän
lukee sitä ja saa siitä itselleen tarpeellista tietoa. Lisäksi kirja rohkaisee vahvasti
itsensä hyväksyntään sekä itsensä ja muiden kunnioittamiseen. Se, että harjoituksia toteutetaan yhdessä ja luotettavan ja yhdenvertaisuutta edistävän aikuisen kanssa, uskon olevan mahdollisesti vielä merkityksellisempää. Näen tämän
tärkeänä osana kaikissa elämän osa-alueissa tapahtuvasta elämänhallinnan
tukemisesta, jota kutsutaan myös sosiaaliseksi vahvistamiseksi (Mehtonen
2011, 13). Tällä kirjalla voi toteuttaa myös yhdenvertaisuuskasvatusta, joka taas
nuorten kohdalla ehkäisee syrjäytymistä (Seta 2013a). Yhteisön kannalta tärkeänä näen sen, että tällä kirjalla kirkko voi ikään kuin puhdistaa mainettansa
yhteiskunnan silmissä. Lisäksi on olemassa toisenlaisia sukupuolen ja seksuaalisuuden oppaita seurakunnan parissa, jotka itse koen jopa vaarallisiksi nuoren
kasvulle ja kehitykselle. Yksikin seurakunta, joka valitsee mieluummin tämän
oppaan, suojelee nuoria. Yhteisöpedagogeille suosittelisin tutustumista kirjaan,
koska se sisältää paljon tietoa ja menetelmiä, joita nuorten parissa käyttää. Itse
aion kokeilla kirjan käyttämistä uskonnollisen viitekehyksen ulkopuolella aivan
lähiaikoina ja uskon sen toimivan myös niin.
4 LOPUKSI
Vaikka valitsinkin menetelmätyöni aiheeksi alueen, joka oli minulle jokseenkin
tuttu, opin silti uutta. Löysin lähteekseni Hanna Vilkan kirjan Sukupuolen ja sek-

21. 22
suaalisuuden kohtaaminen, jota voin vilpittömästi suositella yhteisöpedagogiopiskelijoille. Itse asiassa haluaisin sisällyttää kirjan vaikkapa tenttikirjallisuuteen tutkinnossamme, varsinkin jos sukupuolta ja seksuaalisuutta käsiteltäisiin
laajemmin opiskelujemme aikana. Näkisin tämän laajemman käsittelyn myös
tarpeellisena. Käytin kirjaa pääasiallisena lähteenä, minkä takia poikkesin hieman opintojaksolla annetuista ohjeista lähteiden käytöstä menetelmätyön raportissa.
Minulle tuttu Jumalan silmissä IHME-kirja tuli tutkituksi ja arvioiduksi nyt uudestaan eri lähtökohdista. Siitä löytyi nyt muutama asia, josta ainakin huomauttaisin, jos jakaisin kirjaa nuorille vain luettavaksi. Toisaalta löysin kirjasta uusia
puolia ja hahmotin ehkä sen rakenteen ja käyttömahdollisuudet myös paremmin. Itselleni oli tärkeää huomata, kuinka menetelmätyöni aihealue linkittyy sosiaaliseen vahvistamiseen ja kuinka merkittävästä asiasta on kyse myös yhteiskunnallisesti. Puheenvuorot, joissa yhdenvertaisuutta vastustetaan sillä, ettei
enemmistön pitäisi joutua huomioimaan vähemmistöjä, menettävät tehokkuuttaan siinä, että lopulta kuitenkin myös enemmistö kärsii liian tiukoista normeista.
Jokaisessa meissä on ominaisuuksia, jotka asettavat meidät vähemmistöön
joihinkin toisiin nähden. Tämän takia yhdenvertaisuutta tulisi edistää kaikilla
elämän osa-alueilla.

22. 23
LÄHTEET
Dunderfelt, Tony 1992. Elämänkaaripsykologia. 2. painos. Helsinki: WSOY.
FSS 2013. Vad är FSS? Viitattu 6.11.2013. http://www.skolungdom.fi/fss
Huuska, Maarit 2005. Sukupuolen moninaisuus - totta vai tarua? Minna-tasaarvoportaali. Viitattu 5.11.2013.
http://www.minna.fi/c/document_library/get_file?uuid=7ec101a8-915c-4666a156-6b7da4937d1a&groupId=10136
Huuska, Maarit (toim.) 2013. Sukupuolen moninaisuus. Seta & Transtukipiste.
Viitattu 3.11.2013.
http://seta.fi/doc/materiaali/seta_sukupuolen_moninaisuus_kevyt.pdf
Järviö, Eija & Kinnula, Arja & Lankinen, Kari & Sarajärvi, Maija 2006. Jumalan
silmissä IHME. Puhetta seksuaalisuudesta, ruumiillisuudesta ja sukupuolesta. Helsinki: Aids-tukikeskus.
Karvinen, Marita 2013. Setan valtakunnallinen kouluttajakoulutus 31.8. –
1.9.2013. Helsinki: Seta ry.
Lundbom, Pia & Herranen, Jatta 2011. Sosiaalisen vahvistamisen ajankohtaisuus. Teoksessa Lundbom, Pia & Herranen, Jatta (toim.) 2011. Sosiaalinen
vahvistaminen kokemuksina ja käytänteinä. Humanistinen ammattikorkekoulu. Sarja C. Oppimateriaaleja 26.
Mehtonen, Tuija 2011. Sosiaalisen vahvistamisen osaaminen. Teoksessa
Lundbom, Pia & Herranen, Jatta (toim.) 2011. Sosiaalinen vahvistaminen kokemuksina ja käytänteinä. Huma-nistinen ammattikorkeakoulu. Sarja C. Oppimateriaaleja 26.
Normit nurin! 2013a. Normit nurin! Viitattu 4.11.2013. http://normit.fi/wpcontent/uploads/2013/06/Normit_Flaba.finalfinal.pdf
Normit nurin! 2013b. Hanke. Viitattu 4.11.2013. http://normit.fi/hanke/
Normit nurin! 2013c. Yhteystiedot. Viitattu 6.11.2013.
http://normit.fi/yhteystiedot/
Nuorisolaki 72/2006.
Nuorten keskus 2013. JUMALAN SILMISSÄ IHME. Viitattu 4.11.2013.
http://www.nuortenkeskus.fi/fi/valineita/materiaalit/muut+materiaalit/jumalan+
silmissa+ihme/
Olden, Jenna 2012. Teoksessa Seta & Transtukipiste 2012. Tarinoita sukupuolen moninaisuudesta lapsille ja nuorille. Viitattu 3.11.2013.
http://transtukipiste.fi/doc/2012/sarjakuvakirja_valmis_omatulostus.pdf
Sakki 2013. Sakki. Viitattu 6.11.2013. http://www.sakkinet.fi/sakki/
Seta 2013a. Tavoitteena sateenkaarikunta. Viitattu 3.11.2013.
http://www.seta.fi/kuntavaalit2012
Seta 2013b. Seta ry. Viitattu 6.11.2013. http://www.seta.fi/jarjesto
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2010. Maailman terveysjärjestön (WHO), Euroopan aluetoimisto jaBZgA. Seksuaalikasvatuksen standardit Euroopassa.
Suuntaviivat poliittisille päättäjille, opetus- ja terveydenhoitoalan viranomaisil-

23. 24
le ja asiantuntijoille. Viitattu 4.11.2013. http://www.thl.fi/thlclient/pdfs/039844e2-c540-4e81-834e-6f11e0218246
Vilkka, Hanna 2010. Sukupuolen ja seksuaalisuuden kohtaaminen. Jyväskylä:
PS-kustannus.